| LAITTOMAN SUORAN TOIMINNAN ISKUT SUOMESSA |
![]() |
||
| VUOSI 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 |
| Näillä listoilla raportoimme erilaisia laittoman suoran toiminnan
iskuja ja kolttosia. Pääasiallinen tiedonlähteemme on Radikaali
uutistoimisto raportit, joka toimii vain ja ainoastaan tiedonvälittäjänä.
Mikäli olemme saaneet tiedon tai lisätietoja valtakunnallisesta
tai paikallisesta mediasta, ilmoitamme sen kyseisen raportin yhteydessä.
Muutamat tiedot ovat peräisin mys ns. katuhavainnoinnista:
esimerkiksi lasiliikkeen työntekijöitä on havaittu turkisliikkeen
ikkunoita vaihtamassa. Tämä uutislähteiden kirjo saattaa jossain tapauksissa
aiheuttaa sen, että raporteissa voi olla päällekkäisyyksiä.
Olemme raportteja saadessamme pyrkineet ottamaan niiden paikkansapitävyydestä
selvää, mutta joitain epätarkkuuksia varmasti on. Aivan
yhtä varmasti osa iskuista ei ole tullut tietoomme. Raportointiamme
on mys joskus epäilty iskujen liioittelemisesta. Olemme julkaisseet
saamamme raportit sellaisenaan. Tekijöiden raportoinnin luotettavuus
on sekin joskus asetettu kyseenalaiseksi, mutta toisaalta tiedotusvälineiden
ja virkavallan arviot iskujen määrästä ovat olleet
sekä pienempiä että suurempia kuin raporttisivuillamme.
Tässä julkaistut tiedot antavat jonkinlaisen pohjan, joihin
näitä arvioita voi verrata. Uutisten vähättelyä ja liioittelua puolin jos toisin
on tapahtunut. Tämän huomaa, jos katselee vaikkapa tarhaiskuissa
ilmoitettuja vapautettujen eläinten määriä: milloin
tekijöiden arvio on "virallista" pienempi, milloin suurempi.
Usein syynä lienevät omat tarkoitusperät. Näin nähtiin
mys vuoden 1995 Pohjanmaan tarhaiskujen käräjöinnissä,
jolloin tarhaajat jäivät kiinni vahinkojen liioittelusta.
Selitys voi olla myös yksinkertaisempi: paikan päällä
tehdyt havainnot ovat ihmisten, ei laskukoneiden tekemiä. Lehden toimituksen linja erilaisiin suoran toiminnan muotoihin on selostettu
tarkemmin toisaalla, mutta kerrattakoon se tässä. Muutoksen
kevät on ensimmäisestä numerostaan lähtien avoimesti
ilmoittanut hyväksyvänsä tällaiset iskut, mutta
ei kritiikittä. Lehti ei välttämättä yhdy kaikkien
iskujen tarkoituksenmukaisuuteen, tekijöiden mielipiteisiin tai
toimintatapaan. Lehdessä käyty jatkuva keskustelu asiasta
on toteuttanut tätä linjaa käytännössä.
Joka tapauksessa uutisoimatta jättäminen ei ole ratkaisu.
Toimituksen julkilausuttujen periaatteiden mukaisesti emme raportoi
näillä listoilla väkivaltaisia iskuja tai sellaisia iskuja,
jotka kohdistuvat yksityisiin ihmisiin. Toimitus ei hyväksy väkivaltaa
tai sellaista toimintaa, jonka tarkoituksena on ennen kaikkea kauhun
herättäminen, terroria. Tämä ei tarkoita uutispimentoa
vaan sitä, että emme halua julkaista tietoja tällaisista
teoista ilman kommentteja ja keskustelua. Kommentoimaton uutisointi
olisi mielestämme tekojen hyväksymistä. Ilmaisu "laiton suora toiminta" ei ehkä ole paras mahdollinen.
Onhan olemassa paljon sellaisia avoimen kansalaistottelemattomuuden
muotoja, jotka rikkovat lakia, esimerkkinä vaikka Rauhantakojat.
Ekotaasi eli ekologinen sabotaasi ei sekään olisi sopinut
tähän yhteyteen. Sillä vaikka Muutoksen kevät perustuu
ajatukselle monien kriittisten teemojen yhteneväisyydestä,
nimilappu "ekologia" ei kuvaa kaikkia näillä listoilla
olevia iskuja. Itse termiä "isku" voi myös kritisoida,
mutta vaikkapa vaihtoehto "aktio" ei liene parempi. Olemme
siten paremman puutteessa käyttäneet näitä ilmaisuja,
jotka ovat lehden taipaleen aikana jääneet elämään. Laittoman suoran toiminnan iskut vuosina 1993 - 1999 Iskuja mm. turkisliikkeitä ja Shell-huoltamoita vastaan on tehty jo 80-luvun puolelta lähtien, mutta niistä ei ole olemassa tarkkoja tietoja. Mikään taho ei iskuista tuolloin raportoinut, eikä tiedotusvälineille (eikä ilmeisesti virkavallallekaan) ollut selvillä tällaisten iskujen luonne. Vuonna 1985 poltettiin rakenteilla ollut turkistarha Tornion Puuluodossa |