Helsingissä tänään järjestettyyn kevään
ensimmäiseen ja toistaiseksi suurimpaan Kriittinen pyöräretki
-mielenosoituskulkueeseen osallistui yli 200 pyöräilijää.
Samalla aloitettiin Kriittisten pyöräretkien kuukausittainen
sarja.
Kulkue pyöräili Esplanadilta keskeisiä liikenneväyliä
pitkin Kampin, Töölön, Keskustan sekä Kallion kautta
muistuttaen siitä, että Helsingissä ei ole riittävästi pyöräkaistoja.
Erityisesti Hämeentiellä huudot raikuivat pyöräkaistojen
puolesta. Lisäksi kritisoitiin vallalla olevaa näkemystä,
jonka mukaan pyöräilyä ei nähdä vakavasti otettavana
kaupunkiliikenteen muotona.
"Helsinkiä suunnitellaan tällä
hetkellä lähes yksinomaan autoilijoita varten, räikein
esimerkki tästä on esitys kantakaupungin alittavasta
keskustatunnelista. Liikenne- ja kaavoituspolitiikassa tulisi
siirtyä 2000-luvulle ja suunnittella kaupunkia kevyen- ja
joukkoliikenteen ehdoilla."
toteaa Pähkinä Katainen Helsingin Maan ystävistä.
Vuonna 2007 Kriittisiä pyöräretkiä tullaan järjestämään
Helsingissä joka kuun toisena tiistaina paitsi syyskuussa
autottomana päivänä.
Tässä
kuvia
mielenosoituksesta.
Lisätietoja:
Pähkinä Katainen, p. 041 523 1588, pahkina.kataine [at] maanystavat.fi
Anders Backström, p. 045 633 9217, anders.backstrom [at] maanystavat.fi