Maan ystävät ry:n liikennekampanja
p. 09-765 594
kulma.net/liikennekampanja
liikennekampanja@kulma.net

 

28.5.2001 - vapaa julkaistavaksi heti

TULE MUKAAN SAASTEETTOMIEN LIIKKUJIEN CRITICAL MASS KULKUEESEEN HELSINGIN AUTOTUNNELITTOMAN KÄVELYKESKUSTAN JA PUHTAAN LIIKKUMISEN PUOLESTA

Lähtö ti 29.5. klo16.30 Rautatientorilta

“Keskustatunnelin vastustus on lisääntymässä Helsingin poliittisten päätäjien keskuudessa”, HS:n 9.5.2001 mukaan. Muiden muassa eräät lautakunnat ovat antaneet tunnelihankkeesta torjuvia ja kriittisiä lausuntoja.

Suunnitteluvaihtoehdosta riippuen Länsiväylältä tai Porkkalankadulta Sörnäisten rantatielle ulottuvan tunnelin kustannusarvio on noussut kalleimmassa vaihtoehdossa 1,4 miljardiksi markaksi ilman arvonlisäveroa . Yhteyksineen keskustan pintakaduille tunneli olisi kuin kutsu saapua autolla suoraan keskustaan. Suunnitelmissa ei ole maanalaisia yhteyksiä tunnelin ja useiden keskustan pysäköintiluolien välillä. Pientä kävelykeskustan laajennusta lupaillaan, mutta tunnelilviranomaisten mukaan sitä muka ei voi toteuttaa ilman tunnelia. Maan pinnalle jäisi tunneliln rakentamisen jälkeen miltei nykyisen verran autoilutilaa . Tunneli siis autoistaisi keskustaa kaksikerroksisesti.

Vuosien 1960 -1995 välillä Suomessa henkilöautoliikenne kymmenkertaistettiin ajokilometreinä mitattuna. Keskustatunnelin lisäksi tätä ilmastomuutosta ja auto-ja öljyalan voittoja edistävää suuntausta aiotaan Helsingin seudulla edisää ensisijaisesti Kehä 2 n ja 3: n jatkoilla , Kehä 1:n ja 3:n erittäin järeillä “parannuksilla”, kehä 4.n rakentamisella , Hakamäentien kehittämisellä Pasilanväyläksi ja Helsinki-Vantaa lentoaseman alueen järeillä tiejärjestelyillä. Pienempiä autoilutilahankkeita on lisäksi jatkuvasti valtavasti tekeillä ja suunnitteilla.

Kehä kolmosta aletaan tänä vuonna “parantaa” Pakkalan ja Tikkurilan 6,2 kilometrin välillä 400 miljoonalla markalla. Tieosuudelle rakennetaan seitsemän eritasoliittymää, 64 siltaa ja 18,3 kilometriä ramppeja. Kaistamäärä lisätään kuudeksi. Kehä 3 on osa Turun ja Vaalimaan välistä ja Norjan Stavangerista alkavaa E 18 moottoritiehanketta. Erityisesti Kehä kolmosta kehittämällä pyritään muuttamaan Helsingin seutua idän ja lännen väliseksi autoiluportiksi.

Automarkettien rakennusaalto seudulla jatkuu. Muiden hankkeiden lisäksi Sipoon Itäsalmeen ja Espoon Lommilaan suunnitellaan kumpaankin noin 80 000 kerrosneliömetrin liiketilaa. Itäkeskusta laajennetaan. Helsingin keskustan liiketiloja llisätään. Keskustatunneli parantaisi Helsingin keskustan kilpailukykyä seudun automarketteihin nähden.

Vaihtoehdoksi autotilahankkeille esitämme laajaa kävelykeskustaa ilman autotunnelia. Kävelykeskustaa kiertämään sopii ilmainen raitiotielinja.

Erityisesti Espoon ja Helsingin välistä sekä seudun poikittaista joukkoliikennettä on kehitettävä entistä voimakkaammin. Viime vuosikymmenten tietullisuunnitelmat on otettava uudelleen tarkesteltavaksi.

Pieni askel kannattamaamme suuntaan olisi aiempien joukkoliikenteen etuuksien palauttaminen Pitkällesillalle. Pyörätieverkosto on rakennettava yhtenäiseksi.

 

Lisätietoja:
Maan ystävien liikennekampanja/Heikki Helenius
p. 09-765 594
kulma.net/liikennekampanja
liikennekampanja@kulma.ne
t