  |
|
|
Polttoaineen
hinnankorotus ei vaikuta autoilun määrään Muutoksen Kevät nro 17
"Nousis kymppiin, niin ei näkyis köyhiä tiellä," kommentoi rovaniemeläisautoilija polttoaineen hinnankorotusta Helsingin Sanomien haastattelussa (Harva autoilija karsii ajojaan bensan kohonneen hinnan takia, 28. 8. 1999). Kommentti heijastelee useiden autoilijoiden suhtautumista oman auton tarpeellisuuteen. Yksityisautoilusta tuntuu tulleen itsestäänselvyys -perusarvo, jolle ei edes yritetä etsiä vaihtoehtoja. Pitkin talvea kohonnut polttoaineen hinta ei ole juurikaan vaikuttanut yksityisautoilun määrään. Jotkut pitävät autoilua jo niin luonnollisena, että rinnastavat polttoaineen hinnan leivän hintaan. "Vaikka leivän hinta kolminkertaistuisi, söisimme sitä silti. Sama juttu autoilun kanssa," totesi tamperelaismies Helsingin Sanomille (28. 8. 1999). Vaikka autolla ajon hinta ei ole vielä lähelläkään yksityisautoilun todellisia kustannuksia, ovat autoilijat innostuneet valittamaan "liian korkeasta" bensan hinnasta. Ovatpa iltapäivälehdet jo kehotelleet autoilijoita barrikadeillekin. Jopa taloudellisempien ajotapojen opettaminen iltapäiväruuhkassa kaasupolkimeen kiukkuaan purkavalle "mersumiehelle" tuntuu mahdottomalta. Puolet Helsingin Sanomien viime elokuussa haastattelemista autoilijoista eivät olisi valmiita tinkimään autonsa käytöstä lainkaan. Suuri osa haastatelluista pitää kauppa- ja työmatkojen ajamista omalla autolla kaupungissakin välttämättömänä. Ainoa toimenpide, jota polttoaineen hinnankorotus on saanut autoilijat harkitsemaan, on taloudellisemman auton hankkiminen. Autoilun muuttuminen perusarvoksi tuntuu liittyvän laajempaan yhteiskunnalliseen kehitykseen. Nykyisessä tehokkuusyhteiskunnassa on päästävä kaikkialle heti. Haja-asutusalueella asuva ei malta nykyisin odottaa kolme kertaa päivässä kulkevaa paikallisbussia; kun kännykkä soi, on mentävä. Nykyinen talousjärjestelmä tuntuu luovan jatkuvasti lisää tarvetta liikkumiseen. Mikä sitten saisi autoilijat muuttamaan elämäntapansa? Polttoaineen hinnan korottaminen edelleen ei luultavasti toisi ainakaan yksin ratkaisua yksityisautoilun ympäristöongelmiin, sillä autoilijat tottuvat korotuksiin nopeasti. Hinnankorotus voisi myös todella muodostua asiaksi, joka saisi passivoituneet sohvaperunat mellakoimaan, vaikka se tuntuukin vielä varsin kaukaiselta ajatukselta. Pahin ongelma nykyisessä polttoaineverotuksessa on se, että hinnankorotukset vaikuttavat myös linja-autoliikenteen kustannuksiin. Bussilippujen hintoja on jo jouduttu nostamaan polttoaineen hinnannousun myötä. Helppo ratkaisu ongelmaan olisi bussiliikenteen polttoaineverotuksen laskeminen tai poistaminen kokonaan, kuten mm. Linja-autoliitto on jo vuosia vaatinut. Tämä laskisi bussiliikenteen kustannuksia ja lippujen hintoja radikaalisti. Hinnan laskun myötä joukkoliikenteestä tulisi nykyistä varteenotettavampi vaihtoehto yksityisautolle. Kaupungeissa autoilun houkuttelevuutta voitaisiin vähentää esimerkiksi tietulleilla, joista saaduilla varoilla voitaisiin subventoida joukkoliikennettä. Keskusta-alueita voitaisiin myös sulkea autoliikenteeltä. Automarkettien rakentamisen sijaan pitäisi panostaa keskustojen viihtyvyyteen ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella sijaitsevien kauppojen tarjontaan. Kokonaisvaltaista muutosta on kuitenkin edellämainituilta keinoilta turha odottaa. Yksityisautoilun merkittävä vähentäminen lienee mahdollista vasta laajemman yhteiskunnallisen muutoksen - muutoksen, joka muuttaa ihmisten arvomaailmaa - myötä. Tätä muutosta odotellessa paras yksityisautoilun, joka on yksi merkittävimpiä kasvihuonekaasujen tuottajia, vähentämiskeino on ruohonjuuritason työ joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen puolesta. Toivoa antaa se, että ainakin kaupunkilaisnuorten keskuudessa ajokortin arvostus on vähentynyt. Nuoret eivät enää hanki ajokorttia ja autoa 18 vuotta täytettyään, vaan vasta niiä tarvitessaan. Sampsa
Oinaala
|