|
Maan
ystävät ry:n liikennekampanja
c/o Malminmäentie 8
02280 Espoo
liikennekampanja@kulma.net
kulma.net/liikennekampanja
LAUSUNTO
PARAINEN-NAUVO -YHTEYDEN YVA-SELOSTUKSESTA
Lounais-Suomen ympäristökeskukselle
Paraisten
ja Nauvon välille suunnitellun kiinteän yhteyden ympäristövaikutusten
arviointiselostuksessa hankkeen ympäristötavoitteet on määritelty
kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti. Kestävän kehityksen
kannalta olennaista on tarkastella hankkeita laajoina kokonaisuuksina
ja peilata niitä koko yhteiskunnan kehitykseen. Yksi suurimmista
kestävän kehityksen haasteista on globaalin ilmastonmuutoksen pysäyttäminen,
joka edellyttää kasvihuonekaasupäästöjen ottamista huomioon kaikissa
hankkeissa paikallistasolta alkaen.
Liikenne
on merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde, joten liikenteen päästöjen
vähentäminen on ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta olennaista.
Kasvihuonekaasupäästöjen väheneminen merkitsee useimmiten myös muiden
liikenteen päästöjen vähenemistä, joten vaikutus ympäristöön ja
ihmisten elämänlaatuun on positiivinen myös paikallistasolla. Tältä
kannalta on hyvin ongelmallista, että liikennemäärien kasvu on otettu
lähtökohdaksi YVA-selostuksen kaikissa vaihtoehdoissa.
Käytännössä
liikenteen kasvu johtaa aina päästöjen kasvuun. YVA-selostuksessa
esille nostettu teknisen kehityksen päästöjä vähentävä vaikutus
ei ole itsestäänselvyys. Teknisen kehityksen nopeutta ja uusien
sovellusten siirtymistä arkikäyttöön on hyvin vaikeaa ennustaa.
Lisäksi päästöihin voivat vaikuttaa myös muoti-ilmiöt, kuten suurikokoisten
autojen suosiminen, joka lisää päästöjä. Vaikka arviot teknisen
kehityksen päästöjävähentävästä vaikutuksesta toteutuisivatkin,
lisää liikenteen kokonaismäärän kasvu ympäristöhaittoja.
Teknistä
kehitystä ei ole YVA-selostuksessa riittävästi arvioitu 0- ja 0+-vaihtoehtojen
haittana mainittuja lauttojen päästöjä selvitettäessä. On oletettavaa,
että tekninen kehitys ja kaluston uusiutuminen vähentävät myös lauttojen
päästöjä tulevaisuudessa. Lisäksi lauttojen osalta olisi tutkittava
mahdollisuudet biopolttoaineiden käyttöön fossiilisten sijasta.
Lauttojen aiheuttamaa melua on selostuksessa tarpeettomasti korostettu.
Lauttaliikenteen meluhaitat ovat huomattavasti korkealta sillalta
kantautuvaa liikennemelua vähäisemmät ja paikallisemmat.
Liikenteen
kasvuun tukeutumisen sijasta tulisi pyrkiä etsimään keinoja liikenteen
vähentämiseen. Jotta autoliikennettä kyettäisiin vähentämään, tulisi
panostaa sen vaihtoehtojen selvittämiseen ja kehittämiseen. Saaristotien
vaikutusalueella olisi kartoitettava joukkoliikenteen kehittämismahdollisuudet.
Myös kevyttä liikennettä tulisi vakavasti pyrkiä kehittämään vaihtoehtona
autoliikenteelle. Tältä kannalta sekä tunneli-, että siltavaihtoehto
ovat huonoja. Tunnelin osalta kevyen liikenteen hoitamista ei ole
selvitetty riittävästi ja sillalla kevyt liikenne altistuu säiden
haittavaikutuksille myös selostuksessa mainittyjen syysmyrskyjen
ja jääkelien ulkopuolella.
Autoilun
vaihtoehtojen kehittämisen ohella olennaista liikenteen vähentämisen
kannalta on liikkumistarpeen vähentäminen ja paikallisten peruspalveluiden
säilyttäminen. Kiinteän yhteyden käyttöönotto lisäisi houkutusta
käyttää mantereella sijaitsevia palveluita. Näin liikenne lisääntyisi
ja uuden yhteyden vaikutus yritystoiminnalle Nauvossa voisi olla
jopa haitallinen. Matkailun merkityksen korostuminen elinkeinoelämässä
tulevaisuudessa on todennäköistä. Kiinteästä yhteydestä olisi matkailuelinkeinolle
enemmän haittaa kuin hyötyä. Alueen matkailuvalttina voisivat tulevaisuudessa
olla luonnon ja kulttuurin alkuperäisyys ja koskemattomuus, joita
kiinteä yhteys uhkaa lisäämällä rakennuspaineita.
Liikennemääriä
lisäämällä kiinteä yhteys luo lisäpaineita kiinteään yhteyteen myös
Nauvon ja Korppoon välille, mikä puolestaan lisäisi mahdollisuuksia
Finnön sataman rakentamiselle tulevaisuudessa. Selvityksessä sataman
mahdollista rakentamista ei juurikaan ole huomioitu. Saaristo olisi
mahdolliselle suursatamalle mahdollisimman huono sijoituspaikka
pitkien etäisyyksien vuoksi. YVA-selostuksessa ei ole myöskään huomiotu
sataman mahdollisen rakentamisen vaikutusta esim. vaarallisten aineiden
kuljetuksiin.
Kiinteän
yhteyden ja lauttayhteyden ylläpitokustannuksissa ei ole olennaisua
eroja. Sen sijaan kiinteän yhteyden rakennuskustannukset ovat huomattavat.
Näin ollen kiinteän yhteyden rakentamisella ei saavuteta merkittäviä
säästöjä. On oletettavaa, että silta- tai tunnelihankkeeseen ei
löydy lähitulevaisuudessa rahaa valtion budjetista. Sen sijaan lauttayhteyden
ylläpito vaatii lähivuosina uusia investointeja. Lauttayhteyden
kehittäminen 0+-vaihtoehdon suuntaan tulisikin huomioida näissä
suunnitelmissa.
Kiinteän
yhteyden rakentaminen vaarantaisi luonnonarvoja ja uhkaisi uhanalaisten
lajien elinympäristöjä. Erityisesti siltayhteys olisi maiseman kannalta
tuhoisa. Uusien tieyhteyksien rakentaminen luo pohjaa autoliikenteen
ja sen ympäristöhaittojen kasvulle. Näillä perusteilla Maan ystävät
ry:n liikennekampanja toteaa, että YVA-selostuksessa esitetyt silta-
ja tunnelivaihtoehdot eivät ole kestävän kehityksen periaatteiden
mukaisia.
Helsingissä
23.6.2002
Sampsa
Oinaala
Maan ystävät ry:n liikennekampanja
>>>
Takaisin Kirjoituksiin |